Palkka vai purpose?

Oletko haaveillut ensimmäisestä osaamistasi vastaavasta työpaikasta tai toiseen työhön vaihtamisesta? Mitkä ovat asioita, jotka ovat sinulle tärkeitä seuraavassa työpaikassasi?

Nousevatko mielenkiintoiset työtehtävät, uudet haasteet tai työyhteisö mielessäsi kärkikahinoihin? Et ole ainoa.

Vaikka palkan onkin vastattava tehtävänkuvaa ja varmistettava taloudellinen pärjääminen, niin siinä missä haave mustasta Amexista tai säästötilin kartuttamisesta ovat aiemmin motivoineet työntekoon, on yhä useampi sitä mieltä, että paksu lompakko ei enää pelkästään riitä unelmaduunin määritelmään. Alkuvuodesta tekemämme Nuoret osaajat työelämässä -tutkimuksen mukaan peräti 87% vastaajista piti työn merkityksellisyyttä palkkaa tärkeämpänä.

Usein merkityksellisen työn ajatellaan olevan jotain, jonka päämääränä on tuottaa hyvää, kuten vaikka lääkärin tai poliisin työ. Vaikka nämä tehtävät itsestäänselvästi tuottavat hyvää maailmaan, itselle merkityksellisen työn ei tarvitse olla yhteiskuntaa mullistavaa tai joka ainoan askareen työssä tuottavan suurta mielihyvää. Myyjä voi kokea tekevänsä hyvää, kun hän pystyy tarjoamillaan ratkaisuilla helpottamaan asiakkaan elämää. It-insinööri puolestaan voi kokea tärkeäksi yhdistää ihmisiä suunnittelutyönsä avulla. Joku toinen taas nauttii siitä, kun pystyy ilahduttamaan kollegoita ja tukemaan heitä päivittäisissä tehtävissään.

Työn noustua yhä tärkeämmäksi osaksi elämää vapaa-ajan rinnalle, voi työn merkityksellisyys muodostua itsensä kehittämisestä tai yhteisöön kuulumisesta. Vaikka Netflix-maraton onkin todella siistiä, niin suurin osa ihmisistä janoaa sen lisäksi mielenkiintoisia solmuja ratkaistavakseen ja tunnetta siitä, että on hyödyllinen osa yhteisöä. Nykyajan työelämässä muutos on jatkuvaa ja tässä tiimellyksessä merkityksellisyyden voi löytää taitojen kartuttamisesta ja haasteiden selättämisestä. Työnkuvaa haltuun ottaessa ja kehittäessä voi päästä kokemaan, että omilla taidoilla ja valinnoilla on vaikutusta.

Sen selvittäminen mikä on sinulle itsellesi tärkeää antaa suuntaa uuden työn etsimiseen ja työssä viihtymiseen. Itselle merkityksellisten asioiden tunnistaminen ja sanoittaminen auttaa myös työnhaussa. Voit rehellisesti kertoa rekrytoijalle, mikä on juuri sinulle merkityksellistä. Merkityksellisten asioiden ei tarvitse olla suuria, mutta niiden kertominen auttaa sinulle sopivan tehtävän löytymisessä ja oikean tehtävän löydyttyä työssä viihtymisessä.

Kiinnostuitko nuorten osaajien ajatuksista työelämään liittyen? Lataa tästä Studentworkin Nuoret osaajat työelämässä -tutkimus.

Follow

Would you like to have our content delivered to your feed? Follow us in your favorite channel!

Or subscribe to our newsletter
Find your Soft Skills
Let's Go!
Post a job and find a match

Access the Soft Skills Marketplace

Assessment Platform

Full suite for online psychometric asessments

Assessment Service

Get our expert insights to make better decisions

Let us find you the right match

Recruitment & Staffing services

Browse job opportunities

Access the job board

Match yourself with opportunities

Soft Skills Marketplace

Find your soft skills strengths

Understand what makes you unique

Practice Center

Practice PQ's and Ability tests for free

Clevry Blog

Read our latest articles on Soft Skills and recruitment

What are Soft Skills?

Everything you need to know.

Case Studies

Dive into the success of our customers

Sample Reports

Check our library of sample reports, generated by the Clevry platform

Julkaise työpaikka ja löydä osaajia

Pääsy Soft Skills Marketplaceen

Arviointialusta

Kaikki psykometriset testit rekrytoinnin tueksi

Henkilöarviointi

Asiantuntijamme auttavat sinua tekemään oikean henkilövalinnan

Autamme sinua löytämään oikean osaajan

Rekrytointi & Henkilöstövuokrauspalvelut

Selaa työmahdollisuuksia

Avoimet työpaikat

Tunnista vahvuutesi

Ymmärrä, mikä tekee sinusta uniikin

Harjoituskeskus

Harjoittele soveltuvuustestejä ilmaiseksi

Clevry Blogi

Uusimmat artikkelit rekrytoinnin ja soft skillsien parista

Soft skills - Mitä ovat pehmeät taidot?

Kaikki mitä sinun tulee tietää

Asiakascaset

Tutustu asiakkaidemme menestystarinoihin

Malliraportit

Clevry-alusta tarjoaa kaikki tarvittavat raportit rekrytoinnin tueksi

Want to check out a sample report to see what Clevry can uncover?
Please enter a valid email

Thanks! Check your email at