Henkilöarviointityökalut – Miten valita oikeat menetelmät?

Organisaatiot pyrkivät entistä tarkemmin ymmärtämään työnhakijoiden osaamista, motivaatiota ja persoonallisuutta, ja siihen tarvitaan luotettavia arviointimenetelmiä. Mutta miten valita juuri omaan tarpeeseen sopivat työkalut? Tässä artikkelissa tarkastelemme erilaisia henkilöarviointityökaluja, niiden käyttötarkoituksia sekä sitä, miten tehdä perusteltu valinta arviointimenetelmien välillä.

Mikä on henkilöarviointi?

Henkilöarviointi on prosessi, jossa pyritään keräämään systemaattista tietoa yksilön ominaisuuksista, kuten persoonallisuudesta, kyvykkyyksistä, motivaatiotekijöistä ja käyttäytymistaipumuksista. Arvioinnin avulla voidaan parantaa päätöksentekoa esimerkiksi rekrytoinnissa, urasuunnittelussa, johtamiskehityksessä ja tiimityöskentelyn tukemisessa.

Tyypillisimmät arviointimenetelmät

Oikein valitut arviointimenetelmät auttavat tekemään parempia, objektiivisempia ja ennustettavampia rekrytointipäätöksiä. Arviointien avulla voidaan esimerkiksi tunnistaa, millaiset työskentelytavat, vuorovaikutustaidot tai stressinsietokyky tukevat menestymistä tietyssä roolissa tai tiimissä. Eri menetelmät täydentävät toisiaan ja tarjoavat syvempää ymmärrystä työnhakijan soveltuvuudesta.

Persoonallisuusarviointi

Persoonallisuusarviointi mittaa yksilön tyypillisiä käyttäytymismalleja ja toimintatapoja. Se on yksi käytetyimmistä henkilöarviointimenetelmistä, ja sitä hyödynnetään erityisesti silloin, kun halutaan ymmärtää, miten hakija todennäköisesti toimii erilaisissa työtilanteissa, millaiset työskentelytavat hänelle ovat luontaisia ja millaisiin tehtäviin hän todennäköisesti parhaiten sopeutuu.

Työlämässä käytettävän persoonallisuusarvioinnin tulee olla tieteellisesti validoitu ja standardoitu, jotta tulokset ovat vertailukelpoisia ja luotettavia.

Kognitiiviset kykytestit

Kykytestit mittaavat henkilön tiedonkäsittelyyn, ongelmanratkaisuun ja havainnointikykyyn liittyviä taitoja. Niitä käytetään ennustamaan, miten nopeasti ja tarkasti henkilö omaksuu uutta tietoa, tekee päätöksiä tai reagoi muuttuviin tilanteisiin.

  • Loogisen päättelyn testit: Loogisen päättelykyvyn testi arvioi henkilön kykyä hahmottaa rakenteita ja sääntöjä sekä tehdä johtopäätöksiä annetun tiedon perusteella.
  • Numeeriset testit: arvioivat kykyä käsitellä lukuihin perustuvaa tietoa, kuten kaavioita ja taulukoita, sekä tehdä niistä laskennallisia johtopäätöksiä.
  • Verbaaliset testit: mittaavat luetun ymmärtämistä, päättelyä ja kykyä erottaa olennainen tieto kirjallisesta aineistosta.

Tilannekohtaiset arvioinnit

Tilannekohtaiset arvioinnit (situational judgement test) simuloivat todellisia työelämän tilanteita ja mittaavat sitä, miten henkilö arvioi vaihtoehtoja ja tekee päätöksiä arjen työtilanteissa. Testeissä esitetään tyypillisesti lyhyt tilannekuvaus, jonka jälkeen vastaajaa pyydetään valitsemaan paras toimintatapa. Nämä testit soveltuvat erityisen hyvin asiakaspalvelu-, myynti-, tiimityö- ja esihenkilörooleihin, joissa vuorovaikutus, priorisointikyky ja tilanteenlukutaito korostuvat. Ne tarjoavat realistisen näkymän siihen, miten hakija mahdollisesti käyttäytyisi vastaavassa tilanteessa työelämässä. 

Tarkkuustestit

Tarkkuustestit mittaavat henkilön huolellisuutta, keskittymiskykyä ja virheiden havaitsemista. Tyypillisessä tehtävässä vastaajaa pyydetään vertailemaan kahta tietoriviä, kuten numerosarjoja, asiakastietoja tai osoitteita, ja tunnistamaan mahdolliset erot tai virheet. Näitä testejä hyödynnetään erityisesti tehtävissä, joissa tarkkuus ja yksityiskohtien huomioiminen ovat kriittisiä.

Miten valita oikeat henkilöarviointityökalut?

1. Määrittele käyttötarkoitus selkeästi

Arviointimenetelmän valinta alkaa tavoitteiden kirkastamisesta. Etsitkö työkaluja rekrytoinitiin vai kehitätkö johtoa tai henkilöstöä? Osa arvioinneista sopii useampaan käyttötarkoitukseen, mutta nyrkkisääntönä on, että rekrytoinnissa painottuvat arviointien ennustevaliditeetti, kun taas kehittämisessä voidaan käyttää myös enemmän reflektiota tukevia menetelmiä, kuten tyyppipohjaista Disc-analyysia.

2. Varmista tieteellinen luotettavuus

Valitse arviointityökaluja, joiden taustalla on vankka tieteellinen tutkimus, validoidut mittarit ja avoin dokumentaatio. Esimerkiksi BPS-sertifiointi (British Psychological Society) on merkki luotettavasta arvioinnista. Arviointimenetelmien tulee olla tasa-arvoisia, syrjimättömiä ja mahdollisimman vapaita kulttuurisista tai kielellisistä vinoumista.

3. Arvioi käytettävyys ja hakijakokemus

Teknisesti toimiva ja selkeä arviointityökalu palvelee kaikkia osapuolia. On tärkeää, että arvioinnit ovat helposti käytettävissä eri laitteilla, saavutettavia ja kieliversioiltaan riittäviä. Erityistä huomiota kannattaa kiinnittää hakijakokemukseen: hyvin toteutettu arviointi voi vahvistaa työnantajamielikuvaa ja tarjota hakijalle arvokasta palautetta – myös silloin, kun valinta ei kohdistu häneen. Huonosti toteutettu testi sen sijaan voi jättää negatiivisen vaikutelman koko rekrytointiprosessista.

Yhteenveto

Henkilöarviointityökalujen valinta ei ole pelkkä tekninen päätös, se on osa organisaation strategista kyvykkyyttä tunnistaa, kehittää ja sitouttaa oikeat ihmiset. Parhaat menetelmät tarjoavat tukea päätöksentekoon, lisäävät objektiivisuutta ja parantavat sekä valintojen laatua että hakijakokemusta. Valinnassa kannattaa painottaa tieteellistä näyttöä, arvioinnin kohdistamista työn kannalta olennaisiin piirteisiin sekä työkalujen käytettävyyttä osana koko rekrytointi- tai kehitysprosessia.

Kun arviointimenetelmät on valittu huolellisesti, ne auttavat näkemään potentiaalin pintaa syvemmältä, ja rakentamaan vahvempia tiimejä, parempia päätöksiä ja kestävämpää menestystä.

Kaikki rekrytoinnin työkalut parhaiden osaajien tunnistamiseen.

Varaa demo tai ole yhteydessä meihin ja opi, miten rekrytoit paremmin Clevryn avulla.

Seuraa meitä ja saa rekrytoinnin uusimmat tuulet suoraan feediisi!

Tai tilaa uutiskirjeemme.
Tutustu arviointeihin

Lataa malliraportteja ja näe, miten datavetoiset arvioinnit tukevat parempia rekrytointipäätöksiä.

Want to check out a sample report to see what Clevry can uncover?