Rekrytoinnin trendit 2019

Jatkuvan muutoksen keskellä ajan hermolla pysyminen on yrityksille välttämättömyys. Siksi me keräsimme nyt yhteen trendit, jotka näkyvät erityisen vahvasti rekrytoinnissa tänä vuonna. Lue lisää ja ota vinkit talteen!

Työntekijät verkostoista

Työntekijöitä haetaan yhä useammin ilman perinteistä työpaikkailmoitusta. Rekrytoijat ovat todenneet, että perinteinen passiivinen hakemusten odottelu ei enää riitä. Kilpailu parhaista tekijöistä on kovaa – etenkin PK-seudulla – ja siksi parhaat hakijat viedään käsistä jo ennen kuin työhakemus on kilahtanut perille. Verkostojen merkitys rekrytoinnissa on kasvanut valtavasti. Tähän on osaltaan vaikuttanut sosiaalisen median jatkuvasti kasvava suosio. Monet timanttiset tekijät löydetään nykyään LinkedInin uumenista ja kyseinen kanava onkin yksi tehokkaimista näkyvyyden saamiseen ja verkostoitumiseen, niin työnhakijalle kuin työnantajallekin.

Kulttuuri ja arvot rekrytoinnissa

Yrityskulttuuri ja arvot ovat nostaneet päätään julkisissa keskusteluissa viime vuosien aikana. Ne puhututtavat etenkin HR:ää ja niiden kasvava merkitys näkyy paljolti rekrytoinnissa. Yritykset haluavat löytää juuri sen oikean tyypin vain täydellisen CV:n omaavan henkilön sijaan. Culture Fit -ajattelun integroiduttua yhä useamman yrityksen rekrytointiprosessiin, rekrytoinnissa kiinnitetään entistä enemmän huomiota siihen, miten hyvin potentiaalinen työnhakija sopeutuu yrityksen kulttuuriin ja miten henkilön ja yrityksen arvot kohtaavat.

Hakijakokemukseen panostaminen

Menestyvissä yrityksissä on ymmärretty työnhakijamielikuvan merkitys menestyksen kannalta. Etenkin nopean kasvun yrityksissä uusien osaajien rekrytointi on avainasemassa. Jotta oikeat osaajat saadaan hakemaan yritykseen, on yrityksen ylläpidettävä hyvää työnhakijamielikuvaa. Laadukkaasti hoidettu rekrytointiprosessi on ratkaiseva tekijä hakijakokemuksen kannalta. Pidetäänkö työnhakija jatkuvasti informoituna prosessin etenemisestä, kauan hakuprosessi kestää ja miten hakijalle kerrotaan valinnasta – nämä kaikki vaikuttavat hakijakokemuksen syntymiseen. Huonosti hoidettu rekrytointiprosessi jättää hakijalle huonon kuvan yrityksestä ja voi johtaa pahimmillaan jopa somemellakkaan. Harva on varmasti välttynyt kyseisiin somemellakoihin törmäämiseltä LinkedInissä.

Vuokratyön ja määräaikaisuuksien suosio

Akuutit työvoimatarpeet ovat yleistymässä ja se näkyy henkilöstövuokrauksen suosion kasvuna. Rekrytointikieltoihin, projekteihin ja ajoittaisiin ruuhkahuippuihin vuokratyövoima on oiva ratkaisu. Asiakkaan akuuteissa tilanteissa henkilöstövuokrausyritys voi löytää oikean tekijän massiivisista olemassa olevista verkostoistaan. Työhakijat ovat nykyään myös avoimempia vuokratyölle ja määräaikaisille työsuhteille.

Lyhyempiä työsuhteita ei nähdä CV:ssä enää epäilyttävänä ja työkokemus monelta eri toimialalta ja eri yrityksistä on nykyään etu jatkuvasti muuttuvilla työmarkkinoilla. Etenkin nuorten työnhakijoiden keskuudessa työpaikan vaihtaminen säännöllisen usein on uusi normi. Nuoret osaajat etsivät vielä omaa urapolkuaan ja siksi erilaisiin toimialoihin ja yrityksiin tutustuminen antaa nuorelle mahdollisuuden oman suunnan löytymiseen.

Hakijat karkaavat nopeasti

Kun loistava hakija on löydetty, ei ole aikaa jäädä vitkuttelemaan. Hyvät työnhakijat menevät kuumille kiville tämän hetken työnmarkkinatilanteessa. On pidettävä mielessä, että loistava kandidaatti on todennäköisesti mukana useammissa rekrytointiprosesseissa. Työnantaja, joka tajuaa napata hakijan ensimmäisenä, on useimmiten voittaja. Liian hidas rekrytointiprosessi ei myöskään tue hyvää työnhakijamielikuvaa, ja voi jättää hakijalle huonon kuvan yrityksestä.

Työn merkitys palkan edelle

Tutkimuksemme mukaan työnhakijat – etenkin nuoret osaajat – valitsevat työpaikan sen tarjoaman merkityksellisyyden, etenemismahdollisuuksien ja kehitysmahdollisuuksien perusteella. Ratkaisevana tekijänä työpaikan valinnan kannalta on yhä harvemmin vain palkka. Työnantaja, tuo esiin työn tarjoamat hyödyt ja mahdollisuudet selvästi jo työpaikkailmoituksessa. Työnhakijan tehdessä valintaansa useamman työpaikan välillä, työn tarjoama merkitys ja kehitysmahdollisuudet ovat ratkaisevassa asemassa.

Persoonallisuusarvioinnit rekrytoinnissa

Persoonallisuusarvioinnit arvioivat muun muassa henkilön luonteenpiirteitä, ongelmanratkaisutaitoja, päättelykykyä, työskentelytapoja ja ryhmätyövalmiutta. Persoonallisuustestien käyttö rekrytoinnin tukena on kasvussa, koska testit ovat kehittyneet ja niiden merkitys virherekrytointien välttämiseksi on ymmärretty. Persoonallisuusarvioinneilla pystytään myös tarkemmin tutkimaan sitä, miten työntekijä sopeutuu juuri kyseisen yrityksen työyhteisöön ja kulttuuriin. Rekrytoinnin yhteydessä arviointeja kutsutaan usein psykologisiksi testauksiksi.

Clevryllä tärkein tehtävämme on löytää oikeat osaajat oikeille paikoille asiakasyritystemme tarpeisiin. Me uskomme, että oikeiden osaajien löytäminen ei ole pelkästään koulutuksen ja kokemuksen varassa, vaan menestyksekäs match riippuu myös persoonallisuudesta, asenteesta ja arvoista. Tämän vuoksi tarjoamme rekrytoinnin ja henkilöstövuokrauksen lisäksi soveltuvuusarviointeja.

Lue lisää persoonallisuusarvioinnista »

Tekoäly rekrytoinnin tukena

Uskomme, että tekoäly tulee tulevaisuudessa olemaan iso osa rekrytointia. Monet yritykset ovat jo hypänneet tavalla tai toisella tekoälyn kelkkaan ja hyödyntävät sitä mm. potentiaalisten profiilien seulomiseen työnhakijamassasta. Tekoäly rekrytoinnissa herättää niin innostusta kuin epäluuloakin. Se ratkaisee kuitenkin monia ajankäytöllisiä ongelmia, kun rekrytoinnin manuaalinen kaivuutyö vähenee sen siirtyessä tekoälyn työpöydälle.

Julkaistu: 13.6.2019. Kirjoittaja: Emmi Taittonen, Marketing Coordinator

Follow

Would you like to have our content delivered to your feed? Follow us in your favorite channel!

Or subscribe to our newsletter
Find your Soft Skills
Let's Go!
Post a job and find a match

Access the Soft Skills Marketplace

Assessment Platform

Full suite for online psychometric asessments

Assessment Service

Get our expert insights to make better decisions

Let us find you the right match

Recruitment & Staffing services

Browse job opportunities

Access the job board

Match yourself with opportunities

Soft Skills Marketplace

Find your soft skills strengths

Understand what makes you unique

Practice Center

Practice PQ's and Ability tests for free

Clevry Blog

Read our latest articles on Soft Skills and recruitment

What are Soft Skills?

Everything you need to know.

Case Studies

Dive into the success of our customers

Sample Reports

Check our library of sample reports, generated by the Clevry platform

Julkaise työpaikka ja löydä osaajia

Pääsy Soft Skills Marketplaceen

Arviointialusta

Kaikki psykometriset testit rekrytoinnin tueksi

Henkilöarviointi

Asiantuntijamme auttavat sinua tekemään oikean henkilövalinnan

Autamme sinua löytämään oikean osaajan

Rekrytointi & Henkilöstövuokrauspalvelut

Selaa työmahdollisuuksia

Avoimet työpaikat

Tunnista vahvuutesi

Ymmärrä, mikä tekee sinusta uniikin

Harjoituskeskus

Harjoittele soveltuvuustestejä ilmaiseksi

Clevry Blogi

Uusimmat artikkelit rekrytoinnin ja soft skillsien parista

Soft skills - Mitä ovat pehmeät taidot?

Kaikki mitä sinun tulee tietää

Asiakascaset

Tutustu asiakkaidemme menestystarinoihin

Malliraportit

Clevry-alusta tarjoaa kaikki tarvittavat raportit rekrytoinnin tueksi

Want to check out a sample report to see what Clevry can uncover?
Please enter a valid email

Thanks! Check your email at