Työn ja opintojen yhdistäminen — miten säilyttää tasapaino?

Teemme aktiivisesti yhteistyötä kumppanimme Haaga-Helian kanssa. Erityisen aktiivisesti olemme yhteistyössä Haaga-Helian myyntityön koulutusohjelman kanssa. Olemme iloksemme saaneet nyt muutaman vuoden ajan joukkoomme harjoittelijoita suoraan myynnin opintojen parista. Tällä hetkellä toimistollamme meitä ja etenkin myyntitiimiämme ovat seitsemän viikon ajan ilahduttamassa Aino ja Taru.

Aino ja Taru ovat molemmat työssäkäyviä opiskelijoita ja opiskelevat nyt toista vuottaan myynnin parissa. Pyysimme heitä kirjoittamaan jostakin heille tutusta ja merkittävästä aiheesta blogiimme ja he päätyivät kirjoittamaan monia muitakin nuoria osaajia hyvin paljolti koskettavasta aiheesta, työn ja opintojen yhdistämisestä. 

Moni opiskelija on varmasti joskus ollut tilanteessa, jossa huomaa olevansa taloudellisessa ahdingossa huolimatta siitä, että saa Kelalta opintotuen ja opintolainan. Monelle, etenkin PK-seudulla asustavalle opiskelijalle töiden teko opiskeluiden ohella onkin ainoa vaihtoehto. Tämä on hyvä asia, koska työkokemus on aina etu vastavalmistuneelle. Yksi suurimmista haasteista työnteon ja opiskelun yhdistämisessä on kuitenkin tasapainon löytäminen.

Monet opiskelijat varmasti myös miettivät, että onko työnteko kannattavaa, kun tietyn tulorajan ylittyessä opintotukikuukaudet vähenevät. Työnteko kerryttää kuitenkin osaamista ja työkokemus on erittäin tärkeää, koska se auttaa täysipäiväiseen työelämään siirtymistä opiskeluiden jälkeen.  

”Pidin lukion jälkeen kaksi välivuotta, joiden aikana työskentelin kokoaikaisesti. Päästyäni opiskelemaan Haaga-Helia ammattikorkeakouluun, lopetin työt vähäksi aikaa ja keskityin pelkästään opiskeluun. Kuitenkin vuoden opiskelun jälkeen eläminen oli niukkaa ilman töitä, ja hainkin tekemään keikkatöitä. Olen onnistunut yhdistämään opiskelun ja työskentelyn hyvin, koska saan vaikuttaa omiin työvuoroihini. Viimeisenä opiskeluvuotenani olen suunnitellut hakevani osa-aikaiseen työhön, koska opinnot painottuvat pääosin opinnäytetyön kirjoittamiseen.” – Taru Mäki-Rautila.

Opiskelijana aikaa täytyy riittää koulun lähiopetuksen lisäksi myös erilaisten koulutehtävien tekoon ja tentteihin lukemiseen. Opiskelijoille parhaiten sopivat joustavat osa-aikaiset työt, joissa on mahdollisuus vaikuttaa itse työskentelypäiviin. Moni opiskelija tekeekin esimerkiksi keikkatöitä tai työskentelee osa-aikaisella sopimuksella, jolloin työn, opiskelujen ja arjen yhdistäminen on mahdollista.

”Aloitin töiden teon opiskeluiden ohella jo lukiossa. Jatkoin kesätöiden jälkeen työskentelyä nollasopimuksella ja tein koulun jälkeen lyhyitä, noin 4 tunnin työvuoroja. Nyt ammattikorkeakoulussa opiskellessani työnteko keskittyy lähinnä vapaapäiviin ja viikonloppuihin. Vaikka välillä tuntuu, että päivistä loppuu tunnit, olen kokenut opiskelujen ja töiden yhdistämisen melko helpoksi. Työnantajani ovat omalla kohdallani aina olleet joustavia ja vuoroja on saanut omien resurssien puitteissa sopivasti. Kuten Taru, olen itsekin miettinyt hakevani osa-aikaisia töitä viimeiselle opiskeluvuodelle.” – Aino Sihvo.

Tehokas ja toimiva ajanhallinta on yksi isoin tekijä opiskeluiden ja töiden yhdistämisessä. On tärkeää, että opiskelija saa annetut koulutehtävät hoidettua ajoissa ja, että työnteko ei rasita liikaa. Olemme suorittaneet koulussa kurssin itsensä johtamisesta, missä annettiin hyviä vinkkejä oman ajanhallinnan tehostamiseen. Kirjoittamalla omat tehtävät ylös, on mahdollista aikatauluttaa kaikille tehtäville omat aikansa kalenterista. Tästä päästäänkin siihen, että kalenteri on erittäin tehokas työkalu työssäkäyvälle opiskelijalle. Kalenterin käytön joutuu viimeistään opettelemaan täysipäiväiseen työsuhteeseen siirtyessä, joten miksi ei aloittaisi sen käyttöä jo opiskeluaikana?

Monen eri asian tekeminen kerralla on stressaavaa ja usein tehtävät jäävät puolitiehen. Ikävä kyllä, sanonta: ”Multitaskaus tappaa tehokkuuden” pitää paikkansa. University of Londonissa toteutetussa tutkimuksessa todettiin, että multitaskaajan älykkyysosamäärä on suorituksen aikana suunnilleen samalla tasolla kuin 8-vuotiaan lapsen. Ei kuulosta tehokkaalta? Hyvän ajanhallinnan avulla voidaan välttää suorituskyvyn lasku ja työssäkäyvän opiskelijankin arki pysyy kasassa. Tehokasta ajanhallintaa ei opi yhden kurssin aikana, vaan se on jatkuvasti kehittyvä taito.

On myös hyvä muistaa jättää tarpeeksi aikaa vapaa-ajalle. Työssäkäyvän opiskelijan vapaa-aika on usein kortilla ja tämä tarkoittaa sitä, että aikaa palautumiselle ei välttämättä jää tarpeeksi. Opiskelujen ja töiden yhdistäminen riittävään vapaa-aikaan vaatii joustavuutta sekä työntekijältä, että työnantajalta, joten yhteinen kommunikaatio on ehdottoman tärkeää. Opinnot ovat opiskelijalle ensisijaisia, ja myös työnantajien tulisi muistaa tämä. Joustava työnantaja voi saada osa-aikaisesta opiskelijasta valmistumisen jälkeen arvokkaan kokoaikaisen työntekijän riveihinsä!

Etsitkö sinä töitä opiskelujen ohelle?

Tee meille uratili ja löydä osa-aikatöitä! Luomalla oman uratilisi kotisivuillamme liityt osaksi verkostoamme, josta löydämme sinut nopeasti soveltuvan uramahdollisuuden tullen.

Follow

Would you like to have our content delivered to your feed? Follow us in your favorite channel!

Or subscribe to our newsletter
Find your Soft Skills
Let's Go!
Post a job and find a match

Access the Soft Skills Marketplace

Assessment Platform

Full suite for online psychometric asessments

Assessment Service

Get our expert insights to make better decisions

Let us find you the right match

Recruitment & Staffing services

Browse job opportunities

Access the job board

Match yourself with opportunities

Soft Skills Marketplace

Find your soft skills strengths

Understand what makes you unique

Practice Center

Practice PQ's and Ability tests for free

Clevry Blog

Read our latest articles on Soft Skills and recruitment

What are Soft Skills?

Everything you need to know.

Case Studies

Dive into the success of our customers

Sample Reports

Check our library of sample reports, generated by the Clevry platform

Julkaise työpaikka ja löydä osaajia

Pääsy Soft Skills Marketplaceen

Arviointialusta

Kaikki psykometriset testit rekrytoinnin tueksi

Henkilöarviointi

Asiantuntijamme auttavat sinua tekemään oikean henkilövalinnan

Autamme sinua löytämään oikean osaajan

Rekrytointi & Henkilöstövuokrauspalvelut

Selaa työmahdollisuuksia

Avoimet työpaikat

Tunnista vahvuutesi

Ymmärrä, mikä tekee sinusta uniikin

Harjoituskeskus

Harjoittele soveltuvuustestejä ilmaiseksi

Clevry Blogi

Uusimmat artikkelit rekrytoinnin ja soft skillsien parista

Soft skills - Mitä ovat pehmeät taidot?

Kaikki mitä sinun tulee tietää

Asiakascaset

Tutustu asiakkaidemme menestystarinoihin

Malliraportit

Clevry-alusta tarjoaa kaikki tarvittavat raportit rekrytoinnin tueksi

Want to check out a sample report to see what Clevry can uncover?
Please enter a valid email

Thanks! Check your email at