Oman alan työ on myytti — on aika puhua omaa osaamista vastaavista töistä

Jokainen korkeakouluopiskelija varmaan muistaa hyväntahtoisen kannustuksen oman alan työpaikan löytämiseksi. Me Studentworkilla uskomme koulutuksen lisäksi myös muun osaamisen vaikuttavan siihen, mihin työelämässä päätyy, ja siksi haluaisimme haastaa ajatuksen ”oman alan töistä”. Me uskomme siihen, että oman alan töiden sijaan pitäisi puhua omaa osaamista vastaavista töistä.

Nyt opiskelevan sukupolven työelämä tulee olemaan aiempaa pirstaleisempaa ja koostumaan useista erilaisista tehtävistä. Perinteistä, yhtäjaksoista, saman asian ympärille rakentuvaa uraa ei tule olemaan samalla tavalla vaihtoehtona milleniaaleille, kuin meitä edeltäneille sukupolville. Todellisuudessa milleniaalien ura tulee koostumaan useista ”urista” ja jatkuvasta itsensä kehittämisestä, elinikäisestä oppimisesta.

Koulutus on yksi tapa hankkia osaamista ja formaalia tietotaitoa. Jokaisen yksilön osaaminen on kuitenkin uniikki kokonaisuus erilaisten väylien kautta hankittua osaamista ja tietotaitoa, eikä ainoastaan koulutuksen lopputuotos. Siksi on auttamatta vanhentunutta ajatella, että koulutus yksin määrittäisi ”oman alan työt”.

Sen sijaan oma osaaminen määrittelee kokonaisuuden: esimerkiksi töissä.fi-palvelun mukaan 81% korkeakoulutetuista kokee töidensä vastaavan koulutustaan. Tämä tarkoittaa sitä, että lähes joka viides korkeakoulutettu ei koe työnsä vastaavan koulutustaan. Siksi on paikallaan miettiä, onko ainoastaan koulutuksen ja työn suhde ainoa relevantti mittari, vai pitäisikö osaamista kokonaisuutena ja työn sopivuutta siihen verrattuna analysoida laajemmin.

Aarresaari-verkoston tekemän Uraseurantakyselyn mukaan keskeisimmät työllistymiseen vaikuttavat tekijät ovat kyky kertoa omasta osaamisestaan ja muu työkokemus. Puhtaasti koulutuksen kautta tulevat hyödyt ovat listalla vasta kolmanneksi keskeisimpänä asiana tutkinnon aineyhdistelmän merkityksellisyyden kautta. Tähänkin peilaten osaaminen kokonaisuutena korostuu pelkkään tutkintokeskeiseen ajatteluun verrattuna.

Koska yhä useampi milleniaaleista tulee tekemään erilaisia tehtäviä työuransa aikana, on vanhanaikaista ajatella, että tietyllä koulutuksella tehtäisiin tiettyä työtä loppuelämän ajan. Siksikin on aika laajentaa käsitys oman alan töistä omaa osaamista vastaaviksi töiksi. Omaa osaamista kerrytetään koulutuksesta saadun osaamisen päälle, ja urakehitys perustuu myöhemmin hankitulle osaamiselle. Uutta työtä myös syntyy jatkuvasti, ja esimerkiksi generalistit työllistyvät työtehtäviin, joita ei ole ennen ollut olemassa. Jos rajoitamme työelämän vain ”oman alan” antamiksi suuntaviivoiksi, jää uuden luominen ja työelämän kehittäminen tekemättä – omasta osaamisesta puhuttaessa kun voidaan inspiroitua luomaan uusia mahdollisuuksia osaamisen viemiseksi sinne, missä sitä tarvitaan.

”Oman alan työ” myös ohjaa nuoria ajattelemaan perinteisellä tavalla aikana, jolloin pitäisi ajatella uudella tavalla ja luovasti. Jos perinteiden sijaan keskittyisimme ajattelemaan sitä, mitä kaikkea osaamme ja mitä sillä osaamisella voi tehdä, olemme jo askeleen lähempänä työelämää, jossa jokainen saa tehdä sitä, mitä osaa parhaiten. Kun oikea osaaminen on oikealla paikalla, syntyy kasvua, uusia töitä ja parempia elämän edellytyksiä meille kaikille.

Me haluamme heittää haasteen nuorille osaajille ja meidän kautta rekrytoiville yrityksille: aloitetaan yhdessä osaamisen vallankumous, ja luovutaan ajatuksesta ”oman alan töistä”. Ryhdytään sen sijaan puhumaan omaa osaamista vastaavista töistä ja annetaan koulutuksen antaman osaamisen lisäksi arvo myös muita väyliä pitkin saadulle osaamiselle. Oman osaamisen hyödyntäminen motivoi ja motivaatiolla syntyy tuloksia.


VUODEN 2021 -TUTKIMUKSEN TEEMANA ON PEHMEÄT TAIDOT

Pehmeiden taitojen merkitys korostuu tulevaisuuden työpaikoissa, kun teknologia korvaa osan ihmisten teknisistä taidoista. Raportin tavoitteena on antaa lukijalle syvällinen katsaus siitä, mitkä tekijät vaikuttavat yritysten ja nuoren sukupolven osaajien kohtaamiseen työelämässä onnistuneesti.

Kaikki rekrytoinnin työkalut parhaiden osaajien tunnistamiseen.

Varaa demo tai ole yhteydessä meihin ja opi, miten rekrytoit paremmin Clevryn avulla.

Seuraa meitä ja saa rekrytoinnin uusimmat tuulet suoraan feediisi!

Tai tilaa uutiskirjeemme.
Tunnista pehmeät taitosi
Aloita nyt!
Want to check out a sample report to see what Clevry can uncover?