Ensimmäistä kertaa esimiestehtävissä

Recruitment Team Managerin ja Studentworkin uuden partnerin Marjukka Laakson työ muodostuu nuorten osaajien rekrytoinnista ja asiakastyöstä avainasiakkuuksien parissa. Marjukka on Studentworkin kokenein rekrytoija 6 vuoden rekrytointikokemuksellaan. Hänen polkunsa Studentworkilla on kulkenut aina rekrytointiassistentin tehtävistä huippurekrytoijaksi asti. Asiantuntijatyönsä lisäksi hän on toiminut viimeiset 6 kuukautta 4 hengen rekrytointitiimin vetäjänä.

Sattumien kautta Team Manageriksi

Ihmiset päätyvät esimiestehtäviin hyvin eri lähtökohdista. Joillekin esimiesasemaan pääseminen on työuran alusta asti yksi suuria tavoitteita ja titteli itsessään tärkeä saavutus. Marjukan tavoin toiset kuitenkin päätyvät tehtävään useamman sattuman summana.

    – Vuoden 2018 alussa silloisen esimieheni tehtävänkuva laajeni, jolloin aloin Senior Consultant Managerin roolin ja kokemukseni myötä auttamaan hänen päivittäisten tehtäviensä hoitamisessa. Kun asiat sujuivat hyvin ja tuntui, että oma tietotaito riitti tehtävien hoitamiseen, alkoi myös vahvistua ajatus siitä, että itseasiassa minulla on aikamoisen hyvä kokonaiskäsitys rekrytointimme tilanteesta ja minulla voisi olla annettavaa tiimillemme myös Team Managerin roolissa.

Marjukka ei ole kokenut Team Managerin titteliä itsessään erityisen tärkeäksi vaan hänelle oli tärkeää, että hänen osaamiselleen on selkeä tarve. Hänen hoidettuaan tehtäviä epävirallisesti muutaman kuukauden ajan työnantajan puolelta tuli ehdotus tehtävänkuvan virallistamisesta. Vastaus oli siinä vaiheessa jo Marjukalle selvä.

    – Olen aina ollut hieman ujo ilmaisemaan vahvasti, että tätä minä haluan, mutta tilaisuuden tullen osaan kyllä tarttua mahdollisuuksiin. Kun Studentworkilla oli selkeä tarve minun osaamiselleni ja näkemykselleni, oli Team Managerin tehtävään helppo tarttua.

Uuden roolin haltuunotto

Uuden tiimivetäjän työ ei ole pelkkää ruusuilla tanssimista erityisesti silloin kun työnkuvassa yhdistyy rekrytoijan vaativa asiantuntijatyö, sekä ystävistä koostuva asiantuntijatiimi. Kollegojen tiiminvetäjäksi nouseminen vaatii kypsyyttä ja avointa mieltä sekä uudelta esimieheltä, että tiimin muilta jäseniltä. Uutta esimiestä voi mietityttää paitsi oma auktoriteetti, myös se miten tiimikaverit suhtautuvat valta-asetelmaan.

    – Minun kohdallani kaikki on mennyt älyttömän hyvin, mutta mietin edelleen aika ajoin onko minulla tarpeeksi annettavaa tiimilleni. Vaikka olenkin vuosissa mitattuna meistä kokenein, niin kaikki tiimissämme ovat kovan luokan ammattilaisia. Pyrin tarjoamaan heille tukea aina kun he sitä tarvitsevat puuttumatta liikaa yksityiskohtiin. Ei sillä, että minulla olisi asiantuntijatyön ohella mikromanageeraamiseen aikaakaan, Marjukka nauraa.

Mikromanageeraamiselta Marjukka on välttynyt sillä, että hän on aina ollut hyvä delegoimaan ja hänellä on järkkymätön luottamus tiimiä kohtaan. Koska ystävistä koostuvan tiimin johtaminen saattaa kuitenkin aiheuttaa haasteita on Marjukalla yksi käytännön vinkki uusille tiiminvetäjille roolituksen löytämiseksi.

    – Olemme alusta asti käyneet viikottain tiimin jäsenten kanssa avointa keskustelua siitä, mikä uudessa asetelmassa tuntuu omituiselta ja mikä hyvältä. Olemme yhdessä sopineet toimintatavasta, jossa kerron tiimiläisilleni milloin toimin missäkin roolissa. Näin meidän on helppo suhtautua toisiimme tilanteelle sopivalla tavalla. On eri asia antaa ja vastaanottaa palautetta ystävänä kuin Team Managerina. Saatan esimerkiksi aloittaa lauseen: ”Sanon tämän sinulle nyt ystävänä”. Tai palaverin alussa ilmaisen selkeästi ”nyt aloitamme palaverin”. Nämä roolileikit tuntuivat alkuun kiusallisilta, mutta ne ovat helpottaneet alkuun sekavan tuntuista asetelmaa.

Esimies- ja asiantuntijatyön yhdistäminen

Tuloskeskeisille ihmisille voi tulla esimiestyössä ikävänä yllätyksenä, kuinka paljon keskittymistä tiimin tukeminen ja back office -tehtävät vaativat. Suhtautuminen tuplarooliin ja tavoitteiden muuttuminen ovat vaatineet harjoittelua Marjukaltakin.  

     – Olen vuosien aikana Studentworkilla työskennellessäni oppinut nauttimaan selkeistä mittareista ja olen asiantuntijaroolissa syttynyt siitä, kun oma tulospalkki on korkeammalla kuin muiden. Nyt Team Managerina minulle ehdottomasti tärkein asia onkin tiimin onnistuminen. Olen joutunut muuttamaan omaa asennoitumistani ja nykyään tuntuukin, että oma kova tulos ei maistu miltään jos muulla tiimillä sakkaa.

Erityisesti asiantuntijatyön ja esimiestyön yhdistäminen vaatii kovan luokan priorisointitaitoja ja Marjukka myöntääkin, että usein backoffice -tehtävät saattavat jäädä pannaan pitkäksikin aikaa asiakastyön tai tiimiläisten tukemisen vuoksi.

    – Minusta tiimille varattu aika on kaikkein tärkeintä Team Managerin tehtävässä.

 

Esimiestehtäviä harkitseville

Moni hakeutuu esimiestehtäviin, koska haluaa tukea muiden tekemistä tai päästä työssään vaikuttamaan asioihin laajemmin. Marjukka kehottaa erityisesti tuloskeskeisissä tehtävissä, kuten myynnissä työskenteleviä miettimään tarkkaan omia motivaatiotekijöitä ja tulevaisuuden haaveita.

    – Tiiminvetäjänä minusta on ensisijaisen tärkeää nostaa muut itsen yläpuolelle. Jos on tottunut työskentelemään keskittyen omaan tulokseen ja kilpailemaan muita vastaan, täytyy tämän kaltaisessa roolissa motivaatio löytää muualtakin kuin omista tuloksista. Jos tätä motivaattoria ei löydä, voi kokea todella turhauttavaksi sen kun omat tulokset väistämättä tippuvat.

Uutta aluevaltausta harkitsevan kannattaa motivaatiotekijöitä miettiessään kysyä itseltä miksi esimiestyö kiinnostaa? Jos haaveet ovat sellaisia, joita on vaikea kyseisessä tehtävässä saavuttaa, kannattaa vähintään keskustella valinnasta yrityksen sisällä. Pohdinnoista huolimatta Marjukka kannustaa tiimin esimiestyöstä kiinnostuneita kokeilemaan tehtävää sopivan hetken tullen.

    – Recruitment Team Managerin roolissa olen oppinut aivan eri tavalla hahmottamaan liiketoiminnan kokonaisuuden. Kun työn vaikutuksen näkee suuremmassa kuvassa, omasta työstä jää pois kaikki turha nyhvääminen. Kannattaa siis ehdottomasti kokeilla. Kyllä tiimiläiset sitten kertovat, jos olet ihan paska.

marjukka

Marjukka Laakso, Recruitment Team Manager, Partner

Julkaistu: 29.5.2019. Kirjoittaja: Heini Kuusisto, Talent Marketing Specialist


Tapaa uudet partnerimme!

Marjukka nimettiin Studentworkin partneriksi ja osakkaaksi vuosikokouksessamme keväällä 2019. Me Studentworkilla haluamme tarjota menestyneille työntekijöillemme mahdollisuuden olla tiivis osa Studentworkin kasvutarinaa myös partneruuden ja osakkuuden muodossa. Studentwork Group Oy:n partnerit ovat henkilöitä, jotka ovat vaalineet työssään arvojamme ja ylittäneet tavoitteensa omassa tehtävässään. Meillä partneriksi pääsemisessä ratkaisevat tulokset ja asenne, eivät vuosissa mitattu kokemus Studentworkilla. Tutustu partnereihimme täällä »

Follow

Would you like to have our content delivered to your feed? Follow us in your favorite channel!

Or subscribe to our newsletter
Find your Soft Skills
Let's Go!
Post a job and find a match

Access the Soft Skills Marketplace

Assessment Platform

Full suite for online psychometric asessments

Assessment Service

Get our expert insights to make better decisions

Let us find you the right match

Recruitment & Staffing services

Browse job opportunities

Access the job board

Match yourself with opportunities

Soft Skills Marketplace

Find your soft skills strengths

Understand what makes you unique

Practice Center

Practice PQ's and Ability tests for free

Clevry Blog

Read our latest articles on Soft Skills and recruitment

What are Soft Skills?

Everything you need to know.

Case Studies

Dive into the success of our customers

Sample Reports

Check our library of sample reports, generated by the Clevry platform

Julkaise työpaikka ja löydä osaajia

Pääsy Soft Skills Marketplaceen

Arviointialusta

Kaikki psykometriset testit rekrytoinnin tueksi

Henkilöarviointi

Asiantuntijamme auttavat sinua tekemään oikean henkilövalinnan

Autamme sinua löytämään oikean osaajan

Rekrytointi & Henkilöstövuokrauspalvelut

Selaa työmahdollisuuksia

Avoimet työpaikat

Tunnista vahvuutesi

Ymmärrä, mikä tekee sinusta uniikin

Harjoituskeskus

Harjoittele soveltuvuustestejä ilmaiseksi

Clevry Blogi

Uusimmat artikkelit rekrytoinnin ja soft skillsien parista

Soft skills - Mitä ovat pehmeät taidot?

Kaikki mitä sinun tulee tietää

Asiakascaset

Tutustu asiakkaidemme menestystarinoihin

Malliraportit

Clevry-alusta tarjoaa kaikki tarvittavat raportit rekrytoinnin tueksi

Want to check out a sample report to see what Clevry can uncover?
Please enter a valid email

Thanks! Check your email at