Kesätyörekryt käyvät kuumimmillaan! Joko olette aloittaneet omanne?

Kilpailu hyvistä kesätyöntekijöistä on selvästi lisääntynyt ja nuoret osaajat ovat yhä valveutuneempia kesätyöpaikaksi ei kelpuuteta ihan mitä vain. Intohimoiset nuoret osaajat ovat valmiit näyttämään kyntensä ja haluavat kesätyöpaikasta omaa osaamista kehittävää kokemusta. 

Kesätyörekrytoinnit käyvät jo kuumimmillaan. Kirjoitimme vuoden 2020 lopulla siitä, kuinka kesätyörekrytoinneissa nopeimmat rekrytoivat parhaat. Sen ajatuksen jaamme edelleen, mutta rohkaisemme niitä, jotka eivät ole vielä kesätyörekrytointeja aloittaneet – nyt viimeistään kannattaa aloittaa!

Älä suhtaudu kesätyörekrytointeihin puolivillaisesti

Kesätyöntekijöiden rekrytointi on tunnetusti resursseja vaativa prosessi, jonka toteuttaminen on pois toimintanne ytimestä. Rekrytointiprosessi ja sen sujuminen vaikuttavat merkittävästi yrityksen työnantajamielikuvan rakentumiseen. Siksi myöskään kesätyörekrytointeja ei pitäisi toteuttaa ylimalkaisesti. Kesätyörekrytoinneissa voi olla mukana henkilöitä, joita yrityksenne haluaisi palkata tulevaisuuden tekijöiksi, mutta huonosti hoidetun rekrytointiprosessin vuoksi potentiaalinen työntekijä ei välttämättä haluakaan enää työllistyä teille. 

Hyvällä hakijakokemuksella on merkittävä vaikutus sisään tulevien hakemusten määrään ja laatuun. Tämä on korostunut huomattavasti sosiaalisen median aikakaudella, jolloin kokemuksia työnhausta jaetaan esimerkiksi LinkedInissä. Huono hakijakokemus leviää nopeasti, ja sen vaikutukset yrityksen maineeseen ovat pitkäkestoisia. 

Nuorille osaajille kesätyö antaa mahdollisuuden tutustua yritykseen, kerryttää alan työkokemusta ja jatkaa kesän jälkeen yrityksessä myös pidempiaikaisesti. Kesätyökokemus helpottaa henkilön työllistymistä myös tulevaisuudessa, koska monissa työpaikoissa edellytetään jo jotain työkokemusta.

Kesätyönhakijat, kuten muutkin työnhakijat, kiinnittävät entistä enemmän huomiota siihen, millainen maine työnantajalla on, mitä oppimismahdollisuuksia työpaikka tarjoaa sekä millaisia arvoja yritys noudattaa ja miten ne sopivat hakijan omiin arvoihin. Töitä halutaan tehdä itselle merkityksellisten asioiden ääressä.

Mitä ottaa huomioon kesätyörekrytoinneissa?

Nuorilla hakijoilla ei välttämättä ole vielä paljonkaan kokemusta aiemmista työtehtävistä vastaavalta alalta, jolloin huomio tulisi rekrytoinneissa suunnata kertyneen kokemuksen sijaan koulutuksen tuomaan osaamiseen, kiinnostuneisuuteen ja harrastuneisuuteen. Hakukriteerien selkeytys on myös kesätyöntekijöitä haettaessa tärkeää. Minkälainen on teidän ideaali kesätyöntekijänne? Mitkä taidot ja ominaisuudet ovat välttämättömiä haettavassa tehtävässä? Entä mistä asioista olet valmis tinkimään muuten osuvan kandidaatin osuessa kohdalle?

Monet työelämän taidoista on opetettavissa ja sen vuoksi kannattaa aidosti miettiä, mitkä vaatimukset ovat niitä kriittisimpiä. Nykynuoret ovat diginatiiveja ja aikaisempi kokemus jostain tietystä toiminnanohjausjärjestelmästä ei välttämättä ole pakollinen kriteeri, koska he pystyvät nopeasti oppimaan ja toimimaan erilaisissa järjestelmissä. Kovien taitojen sijaan kannattaisikin ennemmin rekrytoida pehmeitä taitoja, koska kovat taidot vanhentuvat nopeasti digitaalisen murroksen edetessä. Kun kesätyöntekijälle annetaan haasteita ja tarpeeksi mahdollisuuksia näyttää kyntensä, voi yritys saada moninkertaisesti enemmän kuin pelkän kesälomatuuraajan.

Missä jaatte tietoa avoimista työpaikoista? Jaa tietoa ja ilmoituksia siellä, missä juuri sinun kandidaattisi viettävät aikaansa. Kesätyöpaikkoihin haetaan usein vähemmän työkokemusta omaavia nuoria kandidaatteja, ja nämä hakijat tavoitat tehokkaasti sosiaalisesta mediasta sekä opiskelijajärjestöjen ja oppilaitosten hakukanavista.

Miten houkuttelette työnhakijoita? Hakuilmoitusten viidakossa voi olla vaika erotautua edukseen ja sen vuoksi kannattaa miettiä, millä tavalla kohderyhmäänsä puhuttelee. Mitä jos tekisitkin työnantajamielikuvaa tehostavan ja kiinnostusta herättävän videon? Videot kasvattavat suosiotaan kanavasta riippumatta ja ovatkin tällä hetkellä tehokkain tapa saada näkyvyyttä ja reaktioita digitaalisen markkinoinnin kanavissa. Oli sisältösi sitten video, kuva tai ilmoitus – pidä koko ajan mielessä kenelle sisältö on suunnattu.

Älä viivytä yhteydenottoa. Kaikki työpaikkoja joskus hakeneet tietävät, miten ikävää on odotella yhteydenottoa, jota ei valitettavan useissa tapauksissa tule. Huonosti hoidettu rekrytointiprosessi jättää työnhakijalle huonon kuvan yrityksestä ja tämä huono kokemus leviää nopeasti työnhakijoiden keskuudessa. Aktiivinen yhteydenpito hakijoihin on tärkeää koko prosessin aikana. Se kertoo, että kunnioitat hakijoita ja heidän rekrytointiin panostamaansa aikaa.

Kesätyörekrytointi on yhteiskuntavastuullinen teko

Koronakriisi on kurittanut erityisesti nuoria ja naisvaltaisia aloja, selviää Ilmarisen tekemästä selvityksestä. Kesätöiden tarjoaminen onkin yhteiskunnallisesti vastuullinen teko, ja sillä voidaan vaikuttaa merkittävästi opiskelijoiden ja vastavalmistuneiden työttömyyslukuihin nyt sekä tulevaisuudessa. Monen nuoren osaajan työura on kiinni siitä ensimmäisestä työmahdollisuudesta, jonka kesätyö voi tarjota. Kesätyöntekijöiden palkkaaminen on myös erinomainen tapa löytää ja sitouttaa omaan yritykseen parhaat tulevaisuuden talentit.

Clevry apuna kesätyökampanjassa

Työpaikkailmoitusten lähettäminen oikeisiin kanaviin, mahdollisesti satojen hakemusten seulominen ja sopivien tekijöiden löytäminen on haastavaa ja aikaa vievää muiden työtehtävien ohessa. Ulkoistamalla kesätyönhakijoiden rekrytoinnin Clevrylle, ammattirekrytoijamme hoitavat koko hakuprosessin laadukkaasti maaliin samalla, kun sinä pystyt keskittymään ydinliiketoimintaasi. Hyödynnämme kaikissa rekrytointiprosesseissamme psykometrisia arviointeja työkaluna työnhakijoiden ja työnantajien tehokkaaseen yhtensovittamiseen. Mittaamalla työnhakijoiden pehmeitä taitoja, kuten vuorovaikutustaitoja, motivaatiotekijöitä sekä ongelmanratkaisutaitoja, tunnistamme parhaan yhteensopivuuden työnantajan ja työntekijän välillä. Meillä on koko Suomen kattavat oppilaitosverkostot ja ilmoittelukanavat sinun yritykseesi sopivien nuorten osaajien tavoittamiseksi. Yrityksesi saa näkyvyyttä eri alojen opiskelijoiden keskuudessa ja tavoitat kauttamme insinöörit, IT-alan opiskelijat, hallinnon ja talouden osaajat sekä myynnin ja markkinoinnin tulevaisuuden tähdet!

Aloita kesätyöprojekti kauttamme viimeistään NYT ja löydä parhaat osaajat täyttämään kesätyöpaikkasi!

Kaikki rekrytoinnin työkalut parhaiden osaajien tunnistamiseen.

Varaa demo tai ole yhteydessä meihin ja opi, miten rekrytoit paremmin Clevryn avulla.

Seuraa meitä ja saa rekrytoinnin uusimmat tuulet suoraan feediisi!

Tai tilaa uutiskirjeemme.
Tunnista pehmeät taitosi
Aloita nyt!
Want to check out a sample report to see what Clevry can uncover?